TUNNUSTUKSIA JA TUNNONTUSKIA PETETYKSI TULEMISESTA
Elämäni kolmannessa vakavassa seurustelusuhteessa minua petettiin. Luottamukseni parisuhteisiin särettiin niin mikromillin kokoisiin siruihin, että niiden keräämisessä meni kauemmin kuin osasin arvatakaan. Silloinen avopuolisoni oli päästänyt satunnaiset seksikumppanit jopa yhteiseen kotiimme ja sänkyymme silloin, kun itse olin työmatkalla tai muutoin reissussa. Mies jäi kiinni, kun yhtenä syksyisenä arki-iltana eteisen lattialla mainoslehtien seassa makasi kirkkaan keltainen kirjekuori. Sen sisällä oli nuoren naisen kirjoittama kirje, joka halusi kysyä minulta, olenko todella vain miehen kämppis vai jotain muuta?
No, tavallaan jotain muuta. Myrskyisä ja lopulta todella surulliset loppukäänteet saanut "parisuhde" vei yöuneni ja luottamukseni parisuhteisiin pitkäksi aikaa. Olen puhunut tästä kaikesta jo lehdille pariinkin otteeseen, kun asiaa on minulta kysytty, joten uutista tässä tarinassa ei ole enää nimeksikään. Eikä minussa katkeruutta, vaikka asiasta olen toistuvasti puhunutkin. Olen puhunut kokemuksestani kertoakseni, että kuka tahansa voi selvitä petetyksi tulemisesta. Enkä tarkoita toipumista fyysisestä pettämisestä, vaan äärimilleen viedystä, pitkäkestoisesta ja systemaattisen patologisesta valehtelusta, narsistisesta käytöksestä ja toisen ihmisen vilpittömyyden häikäilemättömästä hyväksi käyttämisestä myös rahallisesti. Siitä voi selvitä. Kuivin jaloin ja kirkkaalla mielellä jopa, vaikka töitä se vaatiikin.
Minulta on usein kysytty, mitä opin tuosta kokemuksesta? Vastaus on helppo: luottamaan intuitiooni. Sain päähäni - tai paremminkin vatsan pohjaa kolottaneen tunteen - monta kertaa ennen totuuden paljastumista, että minulle ei olla rehellisiä. Sanoin sen myös ääneen, mutta hautasin intuitioni viestit syvälle, kun minulle vakuutettiin, että kuvittelen omiani. En ole koskaan edes ollut mustasukkainen, enkä tavallaan ollut sitä silloinkaan. Aavistin vain jotain.
Kun tiemme lopulta lopullisesti erkanivat, nukuin entisen yhteisen asuntomme sähkönsinisellä sohvalla unilääkkeiden voimalla ensimmäiset kolme viikkoa. Kuljin päivät epämääräisessä pöhnässä ja yritin selvitä töistäni Salattujen elämien Sallan-roolissa kunnialla. Elämän ironiaa toki sekin, että myös roolihahmoni tuli petetyksi tarinassaan samaan aikaan, kun yritin selvitä omista sydänsuruistani. Itkua oli helppo näytellä. Unilääkkeiden käyttöä niiden tuoman huonon olon takia en ole koskaan sen jälkeen voinut edes harkita.
Tuosta kokemuksesta on aikaa kohta viisitoista vuotta. Olin pitkään todella ehdoton kaikessa pettämiseen liittyvässä. Ajattelin, että suhteelle on fataalia, jos sen toinen osapuoli vilkaiseekaan vierasta henkilöä. Saatika, että hän suutelisi kollegaa työpaikan pikkujouluissa viinin rohkaisemana tai lähettelisi yöllä viestejä flirttailevalle tuttavalleen.
En ole koskaan edes ollut mustasukkainen, enkä tavallaan ollut sitä silloinkaan. Aavistin vain jotain.
En edelleenkään pitäisi siitä, jos näin tapahtuisi nykyisessä suhteessani, mutta en ole enää myöskään ehdoton. En usko, että hyvä ja varsinkaan pitkä parisuhde kaatuu, vaikka siitä astuttaisiin hetkeksi sivupolulle. Yksi suudelma tai edes hyppäys vieraisiin lakanoihin ei saisi omaa avioliittoani kaatumaan. Iso huutomerkki ja välietappi se olisi silti, mutta siinä kohtaa myös tarpeellinen pohdinnan paikka, miksi toinen syli vetäisi puoleensa? Mitä meidän parisuhteesta siinä hetkessä puuttuisi?
Keneen pitäisi siis lopulta eniten luottaa? Itseen vai suhteen toiseen osapuoleen? Uskon, että molempien luottamus omaan itseensä vahvistaa myös parisuhdetta. Kun itsetunto ei ole kiinni toisen ihmisen - edes puolison - tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, ei pienet säröt voi särkeä koko ihmistä.
Viisitoista vuotta sitten en olisi koskaan uskonut sanovani näin: pettämisen kokemus voi jopa parantaa laimenneen rakkauden. Tässä asiassa uin siis valtavirtaa vastaan. Väestöliiton säännöllisissä suomalaisia parisuhteita ja seksuaalisuutta tarkastelevissa tutkimuksissa on viime vuosina todettu, että uskottomuuteen suhtaudutaan tiukemmin kuin koskaan aiemmin. Eurooppalaisittain Suomi on jopa seksuaalisen uskollisuuden mallimaa.
Pettäminen onkin yksi parisuhteen suurimmista kestävyystesteistä. Onko suhteessa ylipääsemisen tahtoa, josta niin paljon puhutaan? Jäädäkö vai lähteäkö? Mitä meillä on, mitä muiden kanssa ei koskaan voisikaan olla? Miksi rakastuinkaan juuri sinuun? Olenko sinulle muutakin kuin laskuja maksava yhtiökumppani, yhteisten lasten huoltaja tai arjen muonittaja? Näetkö vielä minussa jotain kaunista, mistä pidät? Annatko anteeksi? Mennäänkö kahville ja aloitetaan alusta? Niin minä tekisin, jos pettämisen kiroukseen vielä joutuisin.