TOINEN ELÄMÄ - ENSIMMÄISTÄ PAREMPI?

Täytän kesällä neljäkymmentä vuotta. Nel-jä-kym-men-tä. Nelkyt. Neljä ja nolla. Huh. Neljä kertaa kymmenen vuotta on lähestulkoon yhden puutalon elinkaari. Sanotaan, että neljästäkymmenestä ikävuodesta alkaa toinen elämä. Olen yrittänyt ratkaista, mitä se minun kohdallani tarkoittaa.

Ympärilläni on upeita nelikymppisiä daameja, jotka elävät elämänsä parhainta aikaa. Muutamat heistä ovat laittaneet elämänsä rytinällä uuteen uskoon: eronneet, irtisanoutuneet työpaikoistaan, aloittaneet triathlonin tai cross fitin ja kasvattaneet hauista tai kiristäneet pakaroita systemaattisesti vegaaniruokavaliota noudattamalla. Jokainen heistä on ottanut tämän elämänvaiheen vastaan lämmöllä, mutta voimalla. Enkä tarkoita voimalla mitenkään pakottaen, vaan vahvalla energialla niin, että langat omasta elämästä ovat täydellisesti omissa käsissä.

Sanotaan, että neljästäkympistä alkaa toinen elämä.  

Olen itse päättänyt, että neljästäkympistä alkaa peloton elämänvaihe. Monenlaisia rohkeustekoja olen elämässä tehnytkin, enkä tarvitse adrenaliinipiikkejä tai jatkuvaa endorfiinitykitystä. Pelottomuus saa tuntua rentoutena vatsan pohjassa, näkyä niin, etten stressaa turhista tai kysele lupia asioihin, joita aiemmin olen saattanut jättää tekemättä jonkun muun mielipiteen takia. Sovitaan, että parempi tehdä näin myöhään kuin ei milloinkaan. Jos kuitenkin olet hoksannut elää pelottomasti jo ennen tätä rajapyykkiä, taputa itseäsi olalle. Se on varmaan yksi parhaista asioista, mitä elämällesi voit tehdä: elää sen täysillä ja omannäköisesti.

Toivon, että toinen elämäni jatkuu ensimmäisen tavoin hyvänä ja tuo mukanaan tasoja ja oivalluksia, jotka tekevät elämästä yhä parempaa. Olla itselleen hyvä tai jopa itsensä suurin fani, kuten poppari Antti Tuisku kertoo olevansa. Siinä on tavoitetta koko elämään.