TÄSTÄ SYYSTÄ KIITÄN SINUA VARPAIDENI TALLOJA
Kehomuistini heräsi, kun salkku kolahti polveeni.
Lensimme koko perhe hiihtolomaksi Lontooseen. Vierailin kaupungissa ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Ensimmäisenä iltana menimme ystävien kanssa katsomaan Cats-musikaalia. Astelin teatteriin suuren maailman valloittajana mustaan samettimekkoon ylipukeutuneena. Paikalliset olivat tulleet tiistai-illan näytökseen farkut ja tennarit jalassa viiniä muovimukista siemaillen. Se ei ollut heille big deal, mutta minun elämässäni se oli käänteentekevä ilta.
Rakastuin musikaaliin, rakastuin Lontooseen. Palasimme ystäväni kanssa vielä vuosien jälkeen yöpymään ensimmäisellä reissulla koettuun nuhjuiseen The Lord's-hostelliin, jonka villaisen peiton mutkaan oli saattanut tarttua purukumi tai käytetty laastari. Aamupalan tuoremehu maistui tiskiaineelta, koska astioita ei juuri huuhdeltu, mutta tunnelma oli samaan aikaan tuttu ja jännittävä. Baareja ja pubeja oli kävelyetäisyydellä pilvin pimein, vaikka kuljimmekin kaupunkia ristiin rastiin erivärisillä metrolinjoilla aamusta yöhön.
Lontoo ja Englanti merkitsivät nuorelle minälleni myös kanvaasia haaveiden piirtymiselle. Tiesin, että halusin olla tekemisissä viihteen, taiteen ja viestinnän kanssa. En kuitenkaan kokenut olevani "pelkkä" taiteilija tai "pelkkä" yliopistonörtti. Halusin olla molempia ja Lontoon ilmapiiri tuntui hyväksyvän kaikenlaisen olemisen ja haaveilun sellaisenaan. Harkitsin vakavasti paikalliseen performing arts-koulutuksen tarjoavaan yliopistoon hakeutumista. Kävin tutustumassa muutamaan hyvään korkeakouluun, kuten yhteen, jonka suojelijana toimii lady Judi Dench, yksi kaikkien aikojen upeimmista näyttelijättäristä.
Kun pääsin muutaman onnekkaan joukossa opiskelemaan puheviestintää (nyk. viestintää) Jyväskylän yliopistoon, jätin opiskeluhaaveet Lontoossa taakseni. Olin järkevä. Suomalainen koulutus on laadukasta ja kaiken lisäksi ilmaista. Tiesin saavani täällä maisterin paperit vain murto-osalla niistä kuluista, mitä Lontoon opinahjoon menisi. Tarkalleen ottaen noin 50 000 euroa pienemmillä kuluilla... Ymmärrät varmaan valintani?
Olen palannut kaupunkiin imemään itseeni tietynlaista draivia ja energiaa säännöllisin väliajoin. Viime matkasta on lasten syntymän jälkeen kulunut kuitenkin useampi vuosi ja nyt aika lähteä sinne koko perheen voimin tuntui oikealta. Kaupungin syke ei ollut liikaa nuoremmalle lapsellenikaan, vaan viihdytti häntäkin.
Hän muistutti minua itsestäni.
Eräänä päivänä olimme menossa aamuruuhkan aikaan kohti kaupunkia. Ylitimme katua kiireisten ihmisten seassa lähellä British Museumia, jonka liepeillä sijaitsee myös useampi paikallisen yliopiston kampus. Juuri, kun olin astunut suojatielle, tien toiselta puolelta vastaani puolijuoksi nuori nainen. Hän oli kieputtanut tummat pitkät hiuksensa korkealle ponnarille sekä meikannut kasvonsa kevyesti ripsarilla ja huulikiillolla. Jalassaan hänellä oli vaaleat farkut, valkoiset tennarit ja päällään tummansininen kipparitakki. Oikeassa kädessään nainen kantoi ruskeaa, salkkumaista laukkua ja vasemmassa kahvimukia.
Ennen kuin ehdin kunnolla kiinnittää huomioni häneen, olin jo saanut ruuhkan keskellä kolauksen salkusta polveeni ja toisen hänen kengistään vasemman jalan varpailleni. Nainen pyysi kiireesti anteeksi kömpelyyttään ja huikkasi olevansa myöhässä joka paikasta. Lievä ärtymykseni hävisi ja kehomuistini heräsi. Varpailleni talloneen naisen energia, iloinen katse, vauhti, päämäärätietoisuus ja jopa ulkonäkö muistuttivat minua jostain, jota en hetkeen ollut ehtinyt ajatellakaan.
Hän muistutti minua itsestäni. Siitä nuoresta naisesta, joka tiesi pystyvänsä juuri siihen, mihin ryhtyi, eikä pelännyt tuntematonta. Viime vuosina oma energiani on pääasiassa kulunut töihin tai muista huolehtimiseen. Jospa vihdoin olisi aika antaa sitä enemmän myös itselleni.
Jokaisella pitäisi myös olla elämässään paikka, jossa tavalla tai toisella energisoituu. Enkä tarkoita nyt paikkaa, jossa akut latautuvat rauhallisesti hengitellen, vaan paikkaa, joka käynnistää virrat ja ehkä muistuttaa siitä, kuka olet aina ollut. Kiitos siis varpaideni talloja törmäyksestämme.
Ja kiitos Lontoo, minulle olet juuri se paikka. Joka kerta.